Vedonlyönnistä

Mua saa syyttää demariksi (pois se minusta), kommariksi (en) tai vassariksi (joo, myönnän), mutta sen lisäksi kaipaisin perusteluita sille, että miksi hitossa rahapelimonopoli pitäisi purkaa?

Omasta rajoittuneesta ituhippivassaripaskanäkökulmastani katsoen näyttää siltä, että monopolia ovat purkamassa ihmiset, jotka haluavat tehdä rahaa ei-millään eli nettipokerilla ja lyömällä vetoa. Onko heillä muuta perustetta monopolin purkamiselle kuin se, että he voisivat tehdä vielä enemmän rahaa ei-millään?

Monopoliuhkapeleistä saaduilla varoilla rahoitetaan kulttuuri- ja nuorisotyötä. Entä ulkomaisilla vedonlyöntipuljuilla? Rahoitetaanko muuta kuin pelaajien bemareita?

Kolmen drakman Sokrates

Neuvostoliiton kinematografian keskuskomitea eli lyhyemmin Goskino (opin tämän juuri wikipediasta) ei liiemmin syttynyt kaikille Andrei Tarkovskin elokuvassaan Stalker tekemilleen ratkaisuille. Eräs sen edustajista totesi elokuvan olevan liian hidas ja puolustukseen kertoi, että yrittää tuoda esille yleisön näkökulmaa. Tarkovski, kovaotteisen neuvostoliittolaisen toimintaelokuvan kovin nimi, kuuleman mukaan totesi: "Minua kiinnostaa vain kahden ihmisen näkökulma: toisen nimi on Bresson ja toisen Bergman."

Tämän hupaisan anekdootin, jonka [uikipiidia]sta teille välitin, on syytä toimia lyhyenä innoittajana tämän kertaiselle kirjoitukselleni eli sille, kenelle hitossa oikein kirjoitan. Aiemmat blogiyritykseni ovat tyssänneet ja tämäkin on lähtenyt vähän hitaaseen alkuun.

Olen huomannut, että olen tyytyväisimmilläni kirjoituksiin silloin, kun mulla on jokin selkeä kohde, jolle kirjoitan ja jonka reaktiota odotan. Mutta blogeissa se on vaikeaa. Sosiaaliset ympyräni eivät ole maailman isoimmat eikä mulla ole oikeastaan minkäänsortin hinkuja verkostoitua verkostoitumisen vuoksi. Tämän maailman blogiviidakossa en myöskään herättele minkäänlaisia toiveita suurista lukijakunnista saatika maineesta.

Lienee siis fiksuinta pitäytyä siinä, että tämä on tosiaan web log. Vähän kuin päiväkirja, jota kirjoitan itselleni ja ehkä parille kaverilleni ja lukekoot muut, jos lukevat. Olen saanut blogeista vähän sellaisen kuvan, että niitä kirjoitetaan kovassa hingussa suurelle yleisölle, koska hei daa, internet, mutta miksipä ihmeessä? Tämä on sikäli mielenkiintoinen julkaisukanava, että se toimii sekä omien ajatusten varastona, kommunikaatiovälineenä kavereiden kanssa (toivoa sopii, you basterds) että julkisena areenana, mutta vain vahingossa. Mulla kun ei ole koskaan ollut mitään suuria hinkuja estellä kirjallisten tuotosteni pääsyä muiden luettavaksi, muttei toisaalta enää mitään sen suurempia hinkuja myöskään ehdottoman välttämättömästi saada niitä kuuluisiksi.

Aihepiirin rajaus on sekin ollut haastavaa, koska en koe tietäväni juuri mistään paljon ja monesta asiasta vähäsen. En tiedä kehtaanko kirjoittaa kovinkin kantaaottavia kirjoituksia, koska netti nyt on netti ja koska hyvänsä kenen hyvänsä sivulle voi eksyä kaikentietävä pensnihkeilijä ja nihkeillä blogistiparan writer's blockiin.

Saas siis nähdä mitä tästä tulee.

Talous-Sanomat kirjoittaa Nokian vuokratyöntekijöiden epätasaisesta kohtelusta.

Näppärä mies, viestintäpäällikkö Kaskinen: "Ateria-, työterveyshuolto- ja muiden etujen lakkaaminen on Nokian mukaan tekninen sopimusasia, joka kuuluu uudelle työnantajalle.

– Vuokrayrityksen tehtävä on hoitaa nämä työsuhde-edut tasa-arvoiseen kuntoon, Kaskinen sanoo."

Toisin sanoen ulkoistetaan paitsi työntekijät, myös vastuu. Jee, on helppoo olla Nokia / I said, yeah, it's easy to be Nokia.

Diggaan muuten nykyisistä Taloussanomista. Harboroin pitkään ennakkoluuloja sitä kohtaan, koska vuosituhannen vaihteessa satuin lukemaan erään kolumnistinsa varsin asenteellisen kirjoituksen suomalaisista globalisaatioaktivisteista. Onneksi voitin ennakkoluuloni, koska lehden nettisivuilla on paljon pitkiä, perinpohjaisia juttuja talouteen liittyvistä ilmiöistä, ei dogmaattista höpötystä osakesalkkujensa kohtalosta huolestuneille.

Eläintuotannon ekologiasta

(Sanottakoon aluksi, että oma ruokavalioni on varsin täysin lihatonta ja pitkälti kasvispainotteista ja mun käsitykseni paheellisesta lipsahduksesta on maitosuklaa.)

Törmäsin Guardian Weeklyssa kirjoitukseen, jonka kirjoittaja George Monbiot puolustaa kirjaa, joka teilaa hänen omat aiemmat väitteensä. Simon Fairlien Meat: A Benign Extravagance pyrkii kirjoituksen mukaan tarkastelemaan eläintuotannon ekologisuutta objektiivisesti ja teilaa argumentteja leirin molemmilta puolilta.

Monbiot myöntää olleensa väärässä ja siinä samassa esittää kiinnostavia lukuja ja väitteitä yleisistä kasvissyöjien tai vegaanien käyttämistä tilastollisista faktoista. En kyllä itse muista törmänneeni väitteeseen, että yhden naudanlihakilon tuottamiseen tarvittaisiin 100000 litraa vettä.

Faktoja en kommentoi lukematta kirjaa. Tässä esitellyn argumentin haittana on tietenkin se, ettei se huomioi monen vegaanin tai kasvissyöjän syytä elämäntavalleen eli eläinten hyödyntämisen ja tappamisen kyseenalaistamista. Kiinnostavaa tavaraa yhtä kaikki ja lukulistalle meni.

Blogin tarkoitus

Blogin tarkoitus on päästä eroon tavasta pistää kaikki Facebookiin.

Opinnot työt ja lapsi ovat aiheuttaneet kiirettä ja univelkaa. Keskittymiskyky on häiriintynyt. Facebook on tarjonnut helpon tavan kommunikoida ihmisille jotakin. Jakaa linkkejä ja lyhyitä ajatuksenpätkiä: "Tästä saisi hyvän FB-statuksen!"

Niinpä saa ja ihan kätevä työkalu se on. Mutta yhdistettynä muuten hektiseen elämään se on vienyt mut ajattelemaan 420 merkin voimin. Pidemmät kelat ovat jääneet uupumaan. Linkitän kiinnostavia juttuja, mutten kommentoi niitä sen pidemmin, yleensä lakonisesti.

Tämä on yritys tehdä jotakin muuta.