Kolmen drakman Sokrates

Neuvostoliiton kinematografian keskuskomitea eli lyhyemmin Goskino (opin tämän juuri wikipediasta) ei liiemmin syttynyt kaikille Andrei Tarkovskin elokuvassaan Stalker tekemilleen ratkaisuille. Eräs sen edustajista totesi elokuvan olevan liian hidas ja puolustukseen kertoi, että yrittää tuoda esille yleisön näkökulmaa. Tarkovski, kovaotteisen neuvostoliittolaisen toimintaelokuvan kovin nimi, kuuleman mukaan totesi: "Minua kiinnostaa vain kahden ihmisen näkökulma: toisen nimi on Bresson ja toisen Bergman."

Tämän hupaisan anekdootin, jonka [uikipiidia]sta teille välitin, on syytä toimia lyhyenä innoittajana tämän kertaiselle kirjoitukselleni eli sille, kenelle hitossa oikein kirjoitan. Aiemmat blogiyritykseni ovat tyssänneet ja tämäkin on lähtenyt vähän hitaaseen alkuun.

Olen huomannut, että olen tyytyväisimmilläni kirjoituksiin silloin, kun mulla on jokin selkeä kohde, jolle kirjoitan ja jonka reaktiota odotan. Mutta blogeissa se on vaikeaa. Sosiaaliset ympyräni eivät ole maailman isoimmat eikä mulla ole oikeastaan minkäänsortin hinkuja verkostoitua verkostoitumisen vuoksi. Tämän maailman blogiviidakossa en myöskään herättele minkäänlaisia toiveita suurista lukijakunnista saatika maineesta.

Lienee siis fiksuinta pitäytyä siinä, että tämä on tosiaan web log. Vähän kuin päiväkirja, jota kirjoitan itselleni ja ehkä parille kaverilleni ja lukekoot muut, jos lukevat. Olen saanut blogeista vähän sellaisen kuvan, että niitä kirjoitetaan kovassa hingussa suurelle yleisölle, koska hei daa, internet, mutta miksipä ihmeessä? Tämä on sikäli mielenkiintoinen julkaisukanava, että se toimii sekä omien ajatusten varastona, kommunikaatiovälineenä kavereiden kanssa (toivoa sopii, you basterds) että julkisena areenana, mutta vain vahingossa. Mulla kun ei ole koskaan ollut mitään suuria hinkuja estellä kirjallisten tuotosteni pääsyä muiden luettavaksi, muttei toisaalta enää mitään sen suurempia hinkuja myöskään ehdottoman välttämättömästi saada niitä kuuluisiksi.

Aihepiirin rajaus on sekin ollut haastavaa, koska en koe tietäväni juuri mistään paljon ja monesta asiasta vähäsen. En tiedä kehtaanko kirjoittaa kovinkin kantaaottavia kirjoituksia, koska netti nyt on netti ja koska hyvänsä kenen hyvänsä sivulle voi eksyä kaikentietävä pensnihkeilijä ja nihkeillä blogistiparan writer's blockiin.

Saas siis nähdä mitä tästä tulee.

Blogin tarkoitus

Blogin tarkoitus on päästä eroon tavasta pistää kaikki Facebookiin.

Opinnot työt ja lapsi ovat aiheuttaneet kiirettä ja univelkaa. Keskittymiskyky on häiriintynyt. Facebook on tarjonnut helpon tavan kommunikoida ihmisille jotakin. Jakaa linkkejä ja lyhyitä ajatuksenpätkiä: "Tästä saisi hyvän FB-statuksen!"

Niinpä saa ja ihan kätevä työkalu se on. Mutta yhdistettynä muuten hektiseen elämään se on vienyt mut ajattelemaan 420 merkin voimin. Pidemmät kelat ovat jääneet uupumaan. Linkitän kiinnostavia juttuja, mutten kommentoi niitä sen pidemmin, yleensä lakonisesti.

Tämä on yritys tehdä jotakin muuta.